Sport.fi Uutiset Sponsorointiin etsitään laitamainoksia laajempaa kuvaa
Urheiluseurat

Sponsorointiin etsitään laitamainoksia laajempaa kuvaa

Rohkeutta kokeilevaan kontaktointiin! Kun 30 vuotta on myyty laitamainoksia ja lippupaketteja, nyt yritykset vaativat yhteistyöltä enemmän. Urheiluseurojen pitää pystyä perustelemaan yritykselle sen seurayhteistyöstä saama lisäarvo, peräsi KTT Arto Kuuluvainen uusia tuulia sponsorointiin Sinettiseuraseminaarissa.

Miten lisäarvoa rakennetaan? Urheilumarkkinointia monipuolisesti tutkinut Kuuluvainen nosti esiin kolme ydinkohtaa, joista ensimmäistä hän piti sanojensa mukaan nuorempana ”ihan hölynpölynä", mutta vuosien mittaan ymmärrys on kasvanut.

1. Tunnistetaan seuran arvoperusta ja vahvistetaan sitä

- Arvot ovat hyvin tärkeitä kaikessa liiketoiminnassa tänä päivänä. Jokaisen seuran tulisi pohtia, miksi seuramme on olemassa ja mitkä meidän arvomme ovat. Näkyvätkö arvot oikeasti arkipäivässä vaiko vain korulauseina paperilla? Jos seura haluaa esimerkiksi olla kasvattajaseura, annetaanko omille kasvateille johdonmukaisesti mahdollisuuksia vai panostetaanko ulkomaisiin vahvistuksiin?
Seurajohdon näkemys seuran arvoista ja identiteetistä voi usein olla erilainen kuin kentän käsitys. Jos itse edustaisin johtoa, lähtisin kysymään asiaa seuran sidosryhmiltä. Millaisena he näkevät seuran ja millaisena haluaisivat sen nähdä. Seuran arvoja pitää korostaa kaikessa viestinnässä. Arvot jalkautuvat muun muassa tarinoiden muodossa, johon sosiaalinen media avaa uusia, suoria mahdollisuuksia urheilijoiden ja kannattajien välille.

2. Rakennetaan verkostoja ja verkotetaan yrityskumppaneita keskenään

- Tätä tehdään Suomessa aivan liian vähän. Urheiluseuralla on mahdollisuus ottaa rooli neutraalina yritysverkoston fasilitaattorina. Ts. seura voi tarjota tilaisuuksia, joissa sen partnerit verkostoituvat keskenään. Kun yrityksille tarjotaan foorumi, jossa ne voivat tutustua toisiinsa, sen jälkeen hintaherkkyys on todennäköisesti pienempi ja isompaakin investointivalmiutta on enemmän.

Pienemmillä paikkakunnilla myös seurojen keskinäinen yhteistyö on mahdollisuus yritysten suuntaan, kuten eräs seminaariosallistuja kuvasi: ”Sen sijaan että kaikki käyvät samojen yritysten luukulla, sovitaan, että nämä käyttää teidät ensin lenkillä, nämä teettää kahvakuulatreenin ja me lopuksi uitetaan teidät”.

3. Konseptoidaan ja rakennetaan myynnille argumentteja

- Urheiluseura voi kerätä erittäin arvokasta dataa kannattajistaan ja jäsenistään. Keräämällä tietoja johdonmukaisesti asiakastietokantaan yrityspartnerit voivat tavoittaa tehokkaasti alueellisesti kohdennettavissa olevia kuluttajakohderyhmiä, kuten vanhemmat ja juniorit. Myös seuran verkkosivujen ja sosiaalisen median kävijämäärät, profiloinnit, liikenteen lähteet jne. ovat vahvoja argumentteja myynnin tueksi.

Myynnin ohella yhteistyön teema voi olla myös yhteiskuntavastuu, jonka ympärille erityisesti junioriseuroissa voi rakentaa hyviä konsepteja. Arvokas teko on viedä vaikkapa lajikokeilu kouluun tai päiväkotiin.

Suomalaiset Almatyssa maanantaina 6.2.
05.02.2017
Universiadit

Suomalaiset Almatyssa maanantaina 6.2.

Talviuniversiadien kahdeksantena päivänä suomalaisurheilijoita kilpailee ainoastaan pujottelussa.

Joukkuekisoista kuudes ja seitsemäs sija
05.02.2017
Universiadit

Joukkuekisoista kuudes ja seitsemäs sija

Talviuniversiadien seitsemännen kilpailupäivän suomalaissuoritukset tuottivat mitalin ja kaksi pistesijaa.

Aleksi Partanen laski hopealle slopestylessa
05.02.2017
Universiadit

Aleksi Partanen laski hopealle slopestylessa

Aalto-yliopistossa opiskeleva ja Joensuun Lumilautailijoita edustava Aleksi Partanen sijoittui toiseksi Almatyn talviuniversiadien slopestylessa.

Jäätanssissa onnistumisia, mäkihypyssä epäonnea
04.02.2017
Universiadit

Jäätanssissa onnistumisia, mäkihypyssä epäonnea

Almatyn talviuniversiadeissa tuore suomalaispari onnistui jäätanssissa ison yleisön edessä, kun taas mäkihypyssä loukkaantuminen varjosti kilpailua.

Anniina Lahti taisteli kumparelaskun pronssista
03.02.2017
Universiadit

Anniina Lahti taisteli kumparelaskun pronssista

Nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet aiheuttivat tänään haasteita Universiadien talvikisojen rinteessä.

Turkkila ja Versluis luistelivat ennätyspisteensä
02.02.2017
Universiadit

Turkkila ja Versluis luistelivat ennätyspisteensä

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis vastasivat Universiadien neljännen kilpailupäivän parhaasta suomalaissuorituksesta. Vasta puoli vuotta yhdessä ...

Mepit ehdottavat ruohonjuuritason urheilulle verovähennysoikeutta - Takkulan mietintö hyväksyttiin
02.02.2017
Olympiakomitea

Mepit ehdottavat ruohonjuuritason urheilulle verovähennysoikeutta - Takkulan mietintö hyväksyttiin

Euroopan parlamentti ehdottaa lisää panostuksia liikunnallisen aktiivisuuden lisäämiseen sekä ...

Tee-se-itse Paralympiapäivä
02.02.2017
Vammaisurheilu

Tee-se-itse Paralympiapäivä

Paralympiakomitea sekä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry kokosivat välinepaketin, jonka avulla mikä tahansa ryhmä voi järjestää Paralympiapäivän. Paketti sisältää ideoita ja ...

Suur-Hamari valmiina mestaruuden puolustamiseen
02.02.2017
Vammaisurheilu

Suur-Hamari valmiina mestaruuden puolustamiseen

Paralumilautailun MM-mitalit ratkotaan Kanadan Big White -alppikeskuksessa. Suomalaisista paikalla ovat mestaruutta paracrossissa vuodelta 2015 puolustava Matti ...

Kaatuminen vei Forsströmin mitalin Universiadeissa
01.02.2017
Universiadit

Kaatuminen vei Forsströmin mitalin Universiadeissa

Universiadien kolmantena kilpailupäivänä elettiin suomalaisittain dramaattisia hetkiä.

30 nuorta urheilijaa edustaa Suomea EYOF-kisoissa
01.02.2017
EYOF

30 nuorta urheilijaa edustaa Suomea EYOF-kisoissa

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on valinnut 30 urheilijan joukkueen edustamaan Suomea Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille (EYOF) Turkin Erzurumiin 11.-18. helmikuuta.

Haastavien olosuhteiden päivä Universiadeissa
31.01.2017
Universiadit

Haastavien olosuhteiden päivä Universiadeissa

Kazakstanin vuoriston sää osoitti oikullisuutensa talviuniversiadien toisena kilpailupäivänä.

Olympiajoukkueen ja Oivaunen yhteistyö jatkuu kohti Pyeongchangin Olympialaisia 2018.
31.01.2017
Huippu-urheilu

Olympiajoukkueen ja Oivaunen yhteistyö jatkuu kohti Pyeongchangin Olympialaisia 2018.

Olympiajoukkueen ja Oivaunen yhteistyö jatkuu kohti Pyeongchangin Olympialaisia 2018.

Nea Luukko avasi Suomen mitalitilin Universiadeissa
30.01.2017
Universiadit

Nea Luukko avasi Suomen mitalitilin Universiadeissa

Suomen mitalitili Almatyn talviuniversiadeissa Kazakstanissa avautui heti ensimmäisellä mahdollisella hetkellä.

Talviuniversiadit alkavat Kazakstanissa
29.01.2017
Universiadit

Talviuniversiadit alkavat Kazakstanissa

17 urheilijan joukkue edustaa Suomea maanantaina 30.1. alkavissa Universiadien talvikisoissa Kazakstanin Almatyssa.